Mikä boogie!

Olipahan reissu! "Tyttöjen kevätretkeksi" nimetyllä matkalla sattui ja tapahtui, kun kolme jokseenkin huomaamatonta (kröhöm) neitosta lähti keväthangille Saariselälle. Oli hiihtohissejä, latuja, minttukaakaota ja musiikkia. Oli pöydillä tanssimista ja loputonta karaoketykitystä. Oli vähäisiä yöunia ja hyviä aamiaisia. Oli pulkkamäkiä, poroja ja omituisia taksikuskeja. Oli läheltä piti -tilanteita, ja toisaalta taas tilanteet ihan hallussa. Nauranut olen niin, että ryppyjä on tuplasti.

Kaiken härdellin keskellä tämä reissu tuli tarpeeseen. Täydellinen nollaus. Ja täytyy sanoa, että kun tyttöjen kanssa pääsee vauhtiin, kaikenlaista sattuu - mutta loppujen lopuksi mikään muu ei kiinnosta kuin yhdessä oleminen ja tekeminen. Kaikki ympärillä tapahtuva on toissijaista.

Ja kyllä on pakko sanoa, että vaikka kuinka olisi after skit venähtäneet aamuun, uusi päivä on helppo kohdata rinnatusten - vaikkakin sitten vaakatasossa saman peiton alla. Kiitos tyttelit!

Kotitoimistolla

Olen muutamaan otteeseenkin todennut, että meillä tilat ovat todellisessa multi-käytössä: vaatehuone on myös kodinhoitohuone, olohuoneessa ruokaillaan, ja niin pois päin. Luonnollisestikaan meillä ei ole erillistä työhuonetta, mikä aiheuttaa joskus huvittavia tilanteita, kun meillä kuitenkin asuu kaksi opiskelevaa ja kotoakin töitä tekevää asukasta. Ja että voisimme molemmat asettautua läppäreiden ja kirjapinojen kanssa pikkuruiselle ruokapöydällemme? Täysin mahdotonta. Välillä siis opiskelen sängyllä, välillä sohvalla ja välillä lattialla. Todella ergonomista, myönnän.

Kun sitten joskus onnistun valtaamaan talon parhaan officen, eli sen kuuluisan kierrätyskeskuksen ruokapöydän, olen siihen hirveän tyytyväinen. Paikka on jotenkin todella symppis! Miettimistauoilla voin huoletta katsella ikkunasta ulos ja suoraan naapurin keittiöön. Ja sitten tuleekin jo nälkä.

Lauantaisauna

Lauantaisauna on ehkä ikivanhin suomalainen perinne. Meidän perheessä sitä on ainakin toteutettu aina. Lapsena siihen sisältyi jotakin aivan erityistä: ulkona peuhatun päivän jälkeen pääsi saunaan ja jääkylmään suihkuun, ja saunan jälkeen istuttiin koko perhe katsomaan jotakin lauantai-illan hömppää (kuten Iltalypsyä tai Uutisvuotoa, kuvitelkaa!) ja syötiin suklaa-banaani-jäätelöä. Koira pyöri jaloissa, ja koko perheellä oli mukava olla. Ja sitten illan päätteeksi sai kömpiä äidin vaihtamiin puhtaisiin lakanoihin, puhtaassa pyjamassa.

Lauantaisaunan konsepti on iän myötä hieman muuttunut, mutta paljon samaa on tallella. Koko päivän on ensin tehty jotakin - siivottu, pelattu sulkapalloa tai kirjoitettu hiki hatussa koulutöitä. Saunaan pakataan mukaan pellavainen laudeliina, saunatyyny, hyväntuoksuinen suihkugeeli ja vesipullo, joka täytetään moneen kertaan. Joskus harvoin tekee mieli saunalonkeroa, ja silloinhan sellainen on saatava.

Sauna on minulle kropan lisäksi mielen puhdistusta. Saunassa ajatus virtaa ja typerät ajatukset jäävät lauteille. Voisin istua saunassa pyörtymiseen asti - ja lähellä on ollutkin joskus. Saunan jälkeen on ihana astua sisäpihan viileyteen, kipaista ylös omaan kotiin, heittäytyä hetkeksi sängylle ja vaan hengitellä - ja sitten tehdä hyvää ruokaa, ottaa lasi viiniä, ja käpertyä sohvan nurkkaan hyvää leffaa katsomaan.

Ps. Pappaani ja isääni lukuunottamatta en ole tähän päivään mennessä kohdannut itseäni kovempaa saunojaa!

Vuohenjuusto & pinaatti -piirakka

En ole tunnetusti se keittiön superihminen, joka taikoo mitättömistä aineista upeita aterioita. Itse asiassa, minulta puuttuu se geeni, joka laittaisi edes yrittämään. 27 vuoden iässä myönnän itselleni, että kokkaus ei ole suurin intohimoni - and so be it.

Pari päivää sitten tein kuitenkin aivan taivaallista vuohenjuustopinaattipiirakkaa. Resepti on maailman helpoin: pohjalle valmis ruistaikina, päälle sekoitus kermaa, kananmunaa, pakastepinaattia sekä mausteita, ja pinnalle murustellaan vuohenjuustoa. Eräs suomalainen maitotalo sen totesi: "On helppoa olla hyvä kokki". Tällaisina hetkinä kyllä!

Jaksamisesta

Olen aiemminkin kirjoittanut omasta elämänasenteestani, mm. postauksessa Elämäni 10 käskyä. Itselleni on tärkeää elää joka hetki - ja omannäköistä elämää. On kuitenkin selvä, että vaikka kuinka toteuttaisi itseään ja seuraisi omaa sydäntään, yhteiskunnassa joka koostuu ihmisistä on pakko tehdä kompromisseja. Sitä kutsutaan myös lähimmäisen rakkaudeksi.

Elän tässä hetkessä ajattelematta seuraavaa, enkä pidä elämää suorittamisena, mutta tottakai suoritan myös itse. Haluan menestyä töissä ja vastata haasteisiin, joita se minulle asettaa. Haluan uuden tutkinnon, ja haluan sen hyvillä tuloksilla. On kyse unelmien toteuttamisesta - ja se vaatii joskus työtä. Ei voi vaatia elämältä, jos ei ole mitään valmis antamaan.

Olen viime aikoina panostanut hyvään oloon ja itseeni. Olen nukkunut hyvin, syönyt monipuolisesti, liikkunut paljon ja kieltäytynyt stressistä. Niinäkin viikkoina, kun olen lähtenyt joka ilta töiden jälkeen kouluun, olen nauttinut siitä, että opin. Juuri sillä hetkellä se on ollut parasta.

Mutta totuus on se, että yhden ihmisen voimavarat eivät ole loputtomat. Tänä keväänä työn, koulun ja hääsuunnitelmien päälle on lisätty ylimääräisiä, itsestäni riippumattomia asioita: huoli omasta terveydestä sekä läheisten jaksamisesta. Välillä jaksamisen kanssa on oltu äärirajoilla. Saa ulkoilla ja nukkua aika paljon, jotta tämä kuormitus nollaantuu.

En valita. Eihän elämän kuulukaan mennä suoraa viivaa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tunnen itseni aika hyvin. Ymmärrän, mistä mikäkin johtuu, ja toimin sen mukaan. Kun pari iltaa sitten kalenterissa luki "write thesis plan", päätinkin purkaa sydäntäni päiväkirjaan ja blogiin. Väkisin kun ei mikään valmistu.

Päivä kerrallaan -asenne on vanha viisaus, mutta vuonna 2012 minulle hyvinkin todellinen. Suunnitella saa ja haaveilla pitää, mutta jos katse on koko ajan kaukana, tälle hetkelle käy hullusti. Kun jokaisesta hetkestä tekee jollain tavalla tärkeän, menee eteenpäin. Ja sitten kun on yksinkertaisesta liikaa asioita sydämellä, rehellinen itku auttaa. Ja minäpä olenkin siinä kunnostautunut. Tärkeintä on olla kiitollinen siitä, mitä on.

(Kuvat Santorini-visiitiltä kesällä 2010 - ehkä rauhoittavin paikka maailmassa.)

Raikasta raitaa

Viime kesänä Kroatissa hurahdin raitaan. Siihen merelliseen yhdistelmään sinistä, valkoista ja punaista. Dubrovnikin pikkuputiikeista matkaani lähti ainakin kaksi mekkoa sekä hiuspanta. Tänäkin keväänä kaupoissa on näkynyt paljon raitakuosia. Itse haaveilen valkosiniraidallisesta huivista sekä Filippa K:n raidallisesta mekosta.

Shoppailuviikkoni (jollaiseksi tämä on siis ihan huomaamatta kehittynyt) ei kuitenkaan jatkunut Filippa K -ostoksilla, vaan SuperDry:ssa, jossa olin ystäväni shopping assistantina lounastauolla. Ystävälle saatiin takki, ja minä ostin itselleni jotakin ennenkuulumatonta: printtipaidan. En vaan voinut houkutukselle mitään; ajattelin itseni purjeveneen kannelle kesäisenä viikonloppuna, valkoiset shortsit jalassa ja aurinkolasit silmillä. Olen heikko, tiedän. Mutta onnellinen sellainen.

Kevätlipsahdukseni

Kevät on jännää aikaa. Pukeutumiseen kaivataan jotakin uutta - mitä tahansa - ja mieli saattaa olla auringonpaisteesta huolimatta hyvinkin poukkoileva. Itse olen tällä viikolla kärsinyt harvinaisen alavireisestä mielialasta. (Syynä yleinen ylikuormitus, joka on kyllä osittain ihan itse aiheutettua: mitäpä olen päättänyt mennä naimisiin ja aloittaa MBA-opinnot.) Hävettää tunnustaa, miten joskus pieni itseensä panostaminen oikeasti keventää mieltä - ja jos ei mieltä, niin ainakin lompakkoa.

Omalla ostoslistallani kevääseen on muun muassa aurinkolasit (jotka olivat kevätostoslistalla jo viime vuonna, mutta jäivät ostamatta), konjakin väriset ballerinat sekä kevyt jakku. Kummallista kyllä, kun tänään ja eilen annoin itselleni luvan tehdä pari pientä keväthankintaa, ostokseni eivät todellakaan olleet siltä kuuluisalta listalta.

Maanantaibluesia parantamaan tarttui Zarasta mukaan kevyt tunika, ja tiistaimasennukseen taas Mangosta simppeli tummansininen mekko. Molemmat käyvät niin töihin, iltaan, kaupunkilomalle kuin kesärientoihinkin. Monikäyttöisyydessään siis perusteltuja ostoksia! Mutta pakko tunnustaa, että tämä ylirasitustila ei näillä ostoksilla poistunut. Helpottui ehkä hieman, tosin.

The red bikini

No nyt se posti sitten toi Aruba-asusteita! Ja mamma mia, en ole koskaan mennyt niin sekaisin mistään punaisesta. Tämä punainen on nii-in herkullinen! Ja vaikka kuvia ei ole tulossa jakoon, hyvältä näytti myös päällä.

Pidin myös toisen setin väristä - ihana persikka! - mutta valitettavasti en ollut kotonani metallisten osien kanssa. Kangasta sen siis olla pitää. Niinpä persikkaiset bikinit saavat palata Nellylle, ja punaiset menevät malttamattomina laatikkoon odottamaan Karibian kuumuutta. Can't wait!

Brooklyn Cafen bagelit

Meillä oli aiemmin tapana panostaa viikonloppuaamiaisiin, mutta viime kuukausina olosuhteiden pakosta lauantai- ja sunnuntaiaamut ovat menneet arkiaamujen kaavalla. Tänään kuitenkin haettiin Brooklyn Cafesta kasa bageleita, joiden kaveriksi pöytään paistettuja kananmunia, hyvää goudaa, hilloa, kahvia ja tuoremehua. Lauantai lähti käyntiin näillä eväillä mainiosti!

Helmiä & timantteja

Eilen illalla aikani kuluksi järjestin koruni uudestaan lippaisiin ja rasioihin. Niissä ei kyllä ollut kovin paljon järjestämistä; olen todella huono korujen käyttäjä. Tai ei, olen todella uskollinen korujen käyttäjä. Käytän siis aina samoja koruja ja olen todella huono ostamaan uusia.

Rakkaimmilla koruillani on tarina. Kalevala-korun Vanamoa sain äidiltä ja isältä ylioppilaslahjaksi. Ranskalainen käsintehty sormus on muisto matkalta, jonka tein ystäväni kanssa läpi Euroopan autolla, kotia kohti. Se symboloi vapautta päättää itse omasta elämästään. Guessin kellon sain toissa jouluna mieheltäni lahjaksi, ja vaaleanpunaisista kivistä tehty rannekoru on ostettu Dubrovnikin vanhan kaupungin muurilta. Erityisasema on tietysti kihlasormuksella, joka on tänä päivänä jo osa minua, ja vain odottaa seurakseen sitä toista.

Pidän vaeltelusta Stockan alakerrassa. Ihailen ja hypistelen koruja. Haluaisin niistä monet. Mutta kynnys ostaa koruja itselleni on harmittavan korkea, enkä tiedä mistä se johtuu. Ehkä se olisi liian helppoa. Koruja ilman tarinoita.

No, viimeistään ensi kesänä New Yorkin Tiffanylta kannan kotiin jotakin kimaltavaa. Sitä voi sitten kiikkustuolissa muistella, että tämä tuli hankittua häämatkalta valtameren tuolla puolen. Ei hassumpi tarina. 

Jaanan vaatekaapissa

Olen aikaisemmin esitellyt Iso Roban kaksion pikkiriikkisen keittiön, parven sekä kurkistanut miehen vaatekaappiin. On aikana paljastaa omani salat.

Olisi ihana todeta, että minulla on Carrie-tyyppinen parinkymmenen neliön walk-in-closet, jossa kengät paistattelevat spottivaloissa lasivitriinissä, jokaisella mekolla on tilaa hengittää - ja joka on todellakin pyhitetty vain minun vaatteilleni ja kengilleni. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole niin.

Kuten arvata saattaa, 43 neliöstä ei ole lohkaistu kovin isoa vaatehuonetta. Walk-in -ratkaisu kyllä toteutuu, jos yksi askel eteen ja toinen taakse lasketaan. Näppärä insinöörini teki muuton yhteydessä hyvää työtä, ja nyt 1x1,5m vaatehuoneessa on kaksi ripustustankoa, kolme hyllyä, kenkähylly, korit alusvaatteille ja ripustuskoukut laukuille. Se siis kätkee sisäänsä yllättävän paljon säilytystilaa. Mutta...

- kenkäni ovat laatikoissa ja laatikot pinoissa
- iltalaukut asustavat vanhassa Jackpotin ostoskassissa
- värijärjestyksestä huolimatta huoneessa on levoton tunnelma, sillä ahdasta on
- lattialla on pino koulukirjoja (koska en halua pinota niitä olohuoneen puolelle)
- ja "huoneen" nurkassa sijaitsee meidän "kodinhoitohuone" eli pyykkikori ja silityslauta

Vaatehuoneeni on mielestäni pieni ihme, ja se toimii kokoonsa ja sisältönsä määrään nähden hyvin. Mutta kyllä minä *huokaus* haaveilen erillisestä kodinhoitohuoneesta sekä väljemmästä kodista vaate- ja kenkäystävilleni.

Sinisiä kerroksia

Blogini ei ole muotiblogi. Se johtuu kolmesta syystä: 1. En koe olevani kovinkaan muodikas; vaikka seuraan sesonkeja ja rakastan pukeutumista (paitsi niinä aamuina kun ”ei ole mitään päällepantavaa”), oma tyylini ei ole sidottu vaihtuviin trendeihin. 2. En koe luontevaksi kuvata itseäni ja asujani ja jakaa niitä koko maailmalle. 3. Minulla on (valitettavasti) niin paljon muutakin sanottavaa, etten mitenkään voisi rajata aihepiiriäni niin suppeaksi.

Kun kuitenkin pukeutuminen on osa minua, kevään kunniaksi tulin siihen tulokseen, että jos voin jakaa kauniita hetkiä kodista, miksen voisi tehdä niin myös pukeutumisesta? Jos minulla on päälläni jotakin, joka tekee olon juuri sillä hetkellä mukavaksi, miksen jakaisi sitä?

Tämä aamu oli yksi niistä monista, kun vaatekaapissa ei ollut kerta kaikkiaan mitään houkuttelevaa. Väitän, että ilmiö on tuttu lähes jokaiselle naiselle: vaikka kaapit ovat todistetusti täynnä toinen toistaan ihanampia vaatteita, välillä ei ole mitään, mihin haluaisi pukeutua. (Miehille tätä on turha yrittää selittää. ”Maailma on julma”, kuulin tänä aamuna.)

Aamun pelasti Roomasta toissa vuonna ostettu Massimo Duttin toppi. Yksi lemppareistani. Tuntuu ja näyttää hyvältä – muusta asusta viis. On ihanaa olla nainen – sen kaikessa monimutkaisuudessa. 

Ps. Vaikka nyt ehkä yritänkin ottaa pienenpientä askelta kohti muotiblogien maailmaa, turha odottaa peilin kautta otettuja kokovartalokuvia edestä ja takaa. Oma kuvaustyylini riittäköön.    

Häähuumaa, osa 14: Välipaniikki

Tähän asti olen onnistunut pysymään jotenkuten selväjärkisenä häävalmisteluiden keskellä. Kunnia siitä kuuluu työlle ja opinnoille, jotka ovat onnistuneet pitämään minut niin kiireisenä, ettei häästressille ole jäänyt aikaa. Stressiä en tunnusta potevani vieläkään, mutta jotakin jota "välipaniikiksi" kutsun, kyllä.

Meillähän on asiat vallan mallillaan: On juhlapaikka, vaatteet, bändi ja valokuvaaja. Kukat on tilattu, kampaaja varattu ja kuljetus juhlapaikalle vahvistettu. Ohjelman runko on kasassa ja kutsulistakin lähes viimeistelty, hääyö varattu, ja häämatka maksettu. Ja ne bikinitkin tilattu. Mitään hätää ei siis pitäisi olla.

Mutta yhtäkkiä olen tilanteessa, jossa häihin on reilu neljä kuukautta aikaa, ja olen väsynyt. En väsynyt häihin, mutta väsynyt kaikkeen muuhun - ja sen vuoksi en jaksa innostua edes häävalmisteluista. Huolestuttavaa?

Eilen kävin sovittamassa pukua ensimmäisen kerran viime syksyn jälkeen. Puku oli yhtä kaunis edelleen. Mutta kun sovitin sitä yksin (kaasoni eivät mahtuneet pieniin ompelimotiloihin), tunsin itseni kovin surkeaksi. Tässäkö sitä nyt matkataan kohti yhtä elämän suurista päivistä putkessa ja laput silmillä? Haluaisin pysähtyä hetkeksi ja tuntea kaiken. Ahdistaa myös se, että meidän juhliimme kohdistuu paineita tahoilta, joille asia ei millään lailla kuulu. Meidän häihimme kutsutaan vain ja ainoastaan läheisimmät ystävät ja perheenjäsenet.

No, ehkä tämä avautuminen nyt hieman helpottaa oloa? Kevättä kohti mentäessä mielikin toivottavasti rentoutuu ja suunnitelmille jää aikaa. Ohjelmassa on seuraavaksi kutsukorttien askartelua, korvakorujen metsästämistä sekä juhlapaikan koristelun suunnittelua. Ihania asioita nämä kaikki, ja haluan niistä nauttia!

New bikini x 2

Kesäkausi on avattu - ainakin teoriassa. Piristääkseni itseäni tilasin Nelly.comista kahdet bikinit. Tässä olisi varmasti hyödyllisempääkin ostettavaa, mutta myin ajatuksen itselleni ja miehelleni "Aruba-bikineinä". Kyllähän nyt tuoreella morsiamella keskellä Karibiaa on paras olla asianmukaiset vermeet!

Nyt sitten vain odotellaan postista pakettia ja toivotaan, että ei tarvitse laittaa bikinejä heti paluupostissa takaisin. Oma kroppani ei ole aivan yksi yhteen Nellyn mallin(uken) kanssa, mutta mahdollista on, että nämä näyttävät ihan hyvältä myös tällaisen tavallisen tallaajan päällä.

Sitten pitääkin enää hankkia aurinkolasit, kiilakorkosandaalit, matkalääkekaappi, ja niin, matkalaukku. Onneksi matkavalmisteluihin on käytössä vielä yli neljä kuukautta aikaa. Se saattaa riittää. Ha ha.

(Kuvat: Nelly.com)