Tytöt tulee kylään

En tiedä olenko ainoa, mutta olen tainnut saada kevätpörriäisen pistoksen. Sellaisen levottoman tunteen vatsaan ja poltteen jalkojen alle. Tuntuu, että on mahdotonta olla paikoillaan, kun aurinko paistaa ja ihmiset hymyilevät. Kaupunki on herännyt eloon!

Kevätpörriäisen vaikutus on ollut sellainen, että kotona ei juuri ole huvittanut hengailla - puhumattakaan kotitöistä, blääh. Pitää päästä ulos aurinkoon, kaupungille, kaverien luokse, liikkumaan, elämään. Eilinen after work venähti yöhön. Aamulla Fazerin brunssi ja ystävä oli paras yhdistelmä. Ja balletone-tunti taivaallinen mielen ja kropan symbioosi. 

Mutta näinhän sen pitää ollakin! Talvi on ollut pitkä ja siihen on mahtunut kiireitä ja suruja. Nyt on aika ottaa rennosti ja nautiskella. Jos jalat vie, antaa viedä. Jos tanssi tekee ne onnelliseksi, antaa niiden tanssia.

Tänä iltana tytöt tulevat kylään. Mies on Berliinissä, joten täällä saa surutta kikatella ja kilistellä. Koti on siivottu (vihdoin) ja kevät tulvii sisään ikkunoista. Juustot on tarjottimella ja skumpat kylmässä. Biisilistakin valmiina. Päällä sinistä ja pehmeän ruskeaa. Ja kun yö kutsuu, se kutsuu. On ihan mielettömän hienoa olla juuri tässä! Elää joka hetki. 

Ps. Keväthässäköistä kertoo myös se, että tässä blogissa nähdään kuva minusta. Posket punaisina elämästä. Näin se menee.

Häikäisee

Kaiken viime aikaisen hässäkän keskellä olenkin unohtanut esitellä yhden erittäin onnistuneen ostoksen! Eikä nyt tarvitse suuttua; en ole lohdutusshoppailujeni jälkeen lipsahtanut mihinkään! Kyseessä on jo Saariselän reissulla lentokentältä mukaan tarttuneet elämäni ensimmäiset Ray Banit. Aurinkolasit olivatkin ostoslistalla jo vuoden, ja nyt vihdoin tärppäsi. Huh.

Nyt se kevätkin näyttäisi vihdoin tulevan miljoonan takatalven jälkeen. Kelpaa. Tästä on enää pikkumatka kesään ja kirkuviin lokkeihin, häikäisevään mereen ja jäätelökioskeihin, hikisiin lenkkeihin hymy huulilla, ja lakattuihin varpaankynsiin.

Kasvissyöjän pyttipannu

Sunnuntai-iltana reissulta palauduttiin perinteisen pyttipannun voimin - tosin vähän tuunattuna versiona, kun en syö lihaa. Perunoiden joukkoon paistettua halloumia, vähän suippopaprikaa, rucolaa, ja sitten mausteita oman maun mukaan. Erittäin hyvää ja helppoa!

Keväthangilla ja vähän muuallakin

Maanantai. Vaan ei ollenkaan huono sellainen. Takana on aikamoisen huikea reissu! Täytyy sanoa, että ennen neljän päivän Levin matkaa olo ei ollut kovinkaan hilpeä - viimeaikaisten tapahtumien jälkeen en olisi halunnut lähteä kotoa mihinkään, ja pelkäsin, että jossain vaiheessa tulee romahdus.

Mutta voi apua - tämä reissu oli aivan täydellinen nollaus kaikelle! Se oli todellinen käännekohta nimellä "I'm alive". Olen lasketellut auringon paisteessa ja hankien hohteessa, hihkunut ilosta kuin pikkutyttö. Olen tanssinut monot jalassa after ski :ssä - ja ne tennarit jalassa yöriennossa! Olen laulanut karaokea erilaisissa kokoonpanoissa. Ääni on poissa ja pohkeet aivan jumissa, mutta väliäkö sillä. On niiiiin tärkeää välillä pitää oikein kunnolla hauskaa.

Ja mikäpä sitä rallattaessa, kun ympärillä on mahtava porukka, joka ei ota itseään liian vakavasti. Ollaan naurettu itsellemme - ja kaikille muille.

Ja tässä vielä tämän reissun biisi! Ei muuta kuin monot liikkeelle!

Jotain valkoista

Tänään on ollut historiallinen päivä. Tämä tyttö nimittäin osti tennarit! En ole ollenkaan tennarit jalassa töihin -tyyppiä, mutta olen huomannut, kuinka ongelmallista on omistaa vain nahkasaappaita ja ballerinoja ja korkokenkiä ja... Kun tarvitaan sporttisia vapaa-ajan kenkiä, olen pulassa. Juoksu- tai vaelluskengillä kun ei kuitenkaan jaksaisi "hengailla".

Ja ovathan nämä Pumat aika suloiset! Sopisivat kesän purjehduksillekin täydellisesti. No, saa nähdä kuinka kauan parin kympin tossut kestävät - tulikasteeseen ne joutuvat heti huomenna Levillä!

Sunday night

Ihana - liikunnan, unen, hyvän ruoan ja viinin täyteinen - viikonloppu päätettiin sunnuntai-illan herkutteluihin. Illalliseksi syötiin lohta ja parsaa (huom! minä kokkasin) ja jälkiruoaksi oli sitten monenlaista juustoa ja taivaallista italialaista mustikkahilloa. Nam nam.

Ja jos taas katsotaan näiden superpositiivisten lasien läpi, niin tämä kevät on ainakin opettanut entistä vahvemmin nauttimaan joka hetkestä. Ja niin olen viikonloppuna tehnyt! Ei huolen häivää, ei kiirettä, ei tekemättömiä tehtäviä takaraivossa, ei stressiä. Sanoisin, että aika luksusta!

Helsinki kielellä: Antiakia Atabar

Eilen astuin illallisen ajaksi Turkkiin keskellä Helsinkiä. Antiakia Atabar oli täysin uusi tuttavuus ja ilman ystävän suositusta en olisi varmasti sinne uskaltanut - ulkoa päin paikka näyttää kebab-ravintolan ja karaokebaarin risteytykseltä. Sisällä kuitenkin oli tunnelmaa!

Ruoka ei ollut ihmeellistä mutta erittäin hyvää kuitenkin. Alkupalaksi tsatsikia, pääruoaksi täytettyä munakoisoa... Yllätyin siitä, kuinka paljon turkkilainen keittiö muistuttaa kreikkalaista.

Ilma sisällä oli lämmin ja jopa vähän kostea, ja oli todella vaikea uskoa olevansa keskellä räntäsateista Helsinkiä! Kaiken kruunasi kesken ruokailun saliin rynnännyt vähäpukeinen napatanssija. Jos haluat kokea jotain aivan muuta, suosittelen tätä lämpimästi. Sitäpaitsi turkkilainen viini oli yllättävän hyvää!

Istanbul

Lohdutusshoppailua

Olen pitänyt vuoden alusta asti budjettia, ja ollut todella ylpeä siinä pysymisestä. Olen - ihan oikeasti! - merkinnyt joka ikisen ostoksen excel-taulukkoon, ja seurannut mihin se raha oikein menee.

Tässä kuussa olen kuitenkin nauranut budjetilleni päin naamaa. On ollut vähän muita asioita mielessä.

Olen sitä mieltä, että rahalla ei voi ostaa onnea. Yksikään tavara tai uusi vaate ei tuo vaikkapa terveyttä takaisin. Eikä shoppailu ole ratkaisu ongelmiin. (Paitsi jos ongelma on nimenomaan sen kyseisen vaatekappaleen tai kenkäparin puuttuminen.) Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ostamalla itselle jotakin kivaa - yli budjetin tai ei - silloin, kun mieli on maassa ja on mahdoton nähdä tulevaan, saa itselleen edes hieman paremman olon, se kannattaa.

Minä suuntasin viime viikolla magneettikuvausputkesta suoraan kahvilan (ja ystävän) kautta kaupoille ja ostin sen kummempia miettimättä Zarasta keväiset ballerinat sekä sinisen, rennon paidan. Myöhemmin samana päivänä hurahdin toisen ystäväni siivellä Vantaan outlet-viidakossa Espritin sinisiin city-shorteihin (New York in my mind...?) ja ostin ne. 

En sano, että ostokset olisivat poistaneet pahan mieleni. Tai että shoppailua ylipäätään pitäisi pitää palkintona jostain. Mutta näin nyt vaan on, että sinä mustana päivänä aurinko kurkisti pilven takaa ystävien ja harmittoman shoppailun ansiosta. Ja kun sipsuttelen ballerinoissani kuumilla kesäkaduilla, muistan aina, missä tilanteessa ne ostin. Ja että siitäkin sitten selvittiin.

Ps. Onneksi huomenna on palkkapäivä. Tämän kuukauden "Vaatteet, kengät & asusteet" -sarake excelissäni on huolestuttavan pitkä.

Pääsiäisvieraita

Tänään meillä oli vieraita Veikkolasta: vanhempani sekä siskoni miehensä ja kohta 2-vuotiaan tyttönsä kanssa. Ja ai että kun näistä neliöistä löytyikin monta kivaa paikkaa: penkki, jonka sisään sai mennä; pehmeä sänky, jonka päällä oli iso tyynyvuori (täydellinen hyppypaikka!); verhon takana piilotteleva vaatehuone; ylös katonrajaan kohoavat portaat... Ja niin tietysti, masun täydeltä pullaa! Kun katselee polvenkorkuisen ilopillerin touhuja, ei voi olla kovin huonolla tuulella.

Tarjoilujen kanssa kävi vähän huonommin. Leipomaan aloin viime tipassa, ja huomasin jauhojen puuttuvan. Onneksi Alepa on pyhänäkin auki! Kiireellä taikina kasaan ja muffinivuokiin, huh. Ja kun viiden minuutin päästä kurkistin uuniin, kaikki muffinit olivat yhtä valtavaa massaa pitkin uunipeltiä. Voi itku! Ei auttanut kuin heittää koko hoito roskiin - ja lähettää mies Cafe Esplanadiin hankkimaan korvaavat tarjoilut. Jälkikäteen tietysti naurattaa, vaikka muutamat kiukun kyyneleet ehdinkin vieräyttää. Pikkujuttuja!

Pääsiäinen ulkosaaristossa

Tänä vuonna pääsiäistä on vietetty Pirttisaaressa kevään räpiköivää mutta varmaa tuloa seuraten. Välillä sankkaa lumisadetta, välillä täydellinen aurinko. Sulavia rantoja, aalloilla lipuvia joutsenia. Paljon unta. Hyvä kirja. Viiniä, ruokaa ja rentouttavaa seuraa. Vähän seikkailumieltäkin kallioilla kiipeillessä! Niistä oli tämä pääsiäinen tehty.

Mietin sitä, miksi usein Suomen luontoa haukutaan tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi. Meillä kun ei ole kilometrien korkuisia vuorijonoja eikä tropiikin väriloistoa. Mutta kauneus on niin katsojan silmissä! Suomen luonto on täynnä kauniita muotoja ja sävyjä, ne vaan eivät ole niin ilmiselviä. Saaressa vietetyn viikonlopun jälkeen ymmärrän taas paremmin, mistä skandinaavinen, pelkistetty muotokieli niin sisustuksessa kuin muodissakin on saanut alkunsa. Kauniista luonnosta, tietenkin.

Suojelusenkeli

Sanoin, etten blogissani kertoisi ikävistä asioista. En kuitenkaan halua salailla asioita, ja tiedän, että rivien välistä kuuluu. Siksi kirjoitan nyt nämä sanat.

Kukaan 27-vuotias ei usko sairastuvansa vakavasti. Sellaisesta luetaan lehdistä, mutta eihän sellaista oikeasti tapahdu. Ei ainakaan minulle eikä kenellekään lähipiirissä. Mutta minäpä sairastuin. Häideni kynnyksellä, keskellä kiireisintä koulurupeamaa - ja fyysisesti elämäni kunnossa! Mikä shokki. Olla yhtäkkiä kahden sen ajatuksen kanssa, että mitä jos tästä ei selviä?

Kulunut viikko on ollut elämäni kauhein ja raskain. Olen käynyt sairaalassa useammin kuin koko tähän astisen elämäni aikana, kestänyt henkisesti järkyttävän raskaat tutkimukset - ja pelännyt. Pelännyt niin kovasti.

Ja sitten tänään kuulin, että pahimmat pelkoni ovat olleet turhia. Tai eivät turhia - kaikella on tarkoituksensa. Mutta enää minun ei tarvitse taistella vastaan sitä pirua pääni sisällä. Olen niin helpottunut, etten edes tajua - enkä meinaa uskaltaa uskoa. Viikko pahimpien pelkojen kanssa on pitkä aika. Tämä ei vielä ole ohi, mutta henkisesti pahin vaihe on selätetty.

Mitä haluan sanoa? En tiedä. Haluan kertoa, että olen ok. Haluan kertoa, että vaikka on ollut vaikeaa, olen tässä näin ja valmiina jatkamaan eteenpäin. Olen kiitollinen tuesta, jota olen saanut. Olen kiitollinen kaikesta. Ehkä tarvitsin tämän pysähdyksen? Enää ei ole kiire opintojen kanssa. Otan rauhallisesti.

Kaikella on tarkoituksensa. Ja nyt olen varma, että mummin lähettämä suojelusenkeli on olemassa.

Day by day

Kun perustin blogin, päätin, että se keskittyy vain hyviin asioihin - en kirjottaisi mistään kurjasta enkä ainakaan alkaisi avautumaan omista ongelmistani. No, en aio tehdä sitä vieläkään, mutta kumma juttu, elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee.

Tällä hetkellä täällä mennään päivä kerrallaan. Keskitytään jokaiseen iloiseen asiaan ja unohdetaan muu. Ainakin yritetään. Maailma ympärillä pysyy, mutta sisällä myllertää.

Huonoina hetkinä auttaa, kun tietää, ettei ole yksin. Ne ihmiset, jotka oikeasti välittävät, ovat tehneet sen selväksi. Heistä olen kiitollinen. Ja vaikka se on vaikeaa, yritän nähdä iloa myös jokapäiväisissä asioissa: uusissa lenkkareissa, kauniissa kukissa, kevään kynsilakassa, hääsuunnitelmissa. Ei ole vaihtoehtoja. Day by day. Kohti kesää ja aurinkoa.

Häähuumaa, osa 15: Kutsujen askartelua

Eilen palattiin hääpuuhien pariin pienen tauon jälkeen. Kaasojoukkoni täytti ilollaan ja elämällään Iso Roban kaksion, ja valmista tuli nopeasti. Tällä hetkellä meidän kodissa eletään huonojen uutisten keskellä - mikä tuntuu suunnattoman epäreilulta juuri nyt - mutta tämä joukko sai taas ajatukset muualle, pois ikävistä asioista.

Yksi kaasoistani sanoi niin hyvin, että ehkä nämä kaikki huonot uutiset tulevat juuri nyt nimenomaan siksi, että on tulevat häät, jotka tasapainottavat. Jos ei olisi mitään onnellista ikävien asioiden vastapainoksi, saattaisin romahtaa totaalisesti. Mutta nyt on pakko jaksaa nähdä eteenpäin, pakko iloita ja elää hetkessä.

Kutsut tehtiin huokoisesta pahvista, läpikuultavasta paperista, organzasta ja pitsistä. Samoista materiaaleista sommiteltiin myös kattausvaihtoehtoja. It's gonna be sooooo beautiful!