11. huhtikuuta 2011

Kevään kuosit

Olen rehellisesti sitä mieltä, että ihmisen ei tulisi koskaan eksyä tietyille nettisivustoille. Enkä puhu nyt aikuisviihteestä vaan esimerkiksi Lauritson's-brändin sisustuskankaita ja tapetteja esittelevästä saitista, joka on täynnä houkutuksia. Vaikka itse olen vannoutunut vaalean harmonisen kodin ihailija, kevään väriloisto kukkineen kaikkineen on kerrassaan hurmaavaa.

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat sisustaa kotinsa monilla väreillä tekemättä siitä ahdistavaa. Tällainen koti on esimerkiksi Glorian Kodin huhtikuun numerossa esitelty taiteilijakoti Hampurissa tai maaliskuun Divaanissa nähty helsinkiläinen koti. Kunpa itsekin osaisin taikoa murretuista väreistä yhtä seesteisen kokonaisuuden!




Kuten muodissa, myös sisustuksessa on selkeät sesongit. Nyt lehdissä vohkataan puutarhanhoidon lisäksi nimenomaan keväisistä tekstiileistä ja pinnoista. Kyllähän ne houkuttavat. En vain taida saada lupaa ostaa enää yhtäkään tyynynpäällistä - niitä on säästössä jo vino pino. Verhojakaan kolmen ikkunan asuntomme ei kaipaa lisää eikä minulla ole mitään verhoiltavaa, kun sohvakin on upouusi.

Kevät on saanut minut myös haaveilemaan tapeteista. Jos vain seinäpintoja olisi enemmän, voisin jopa harkita jotakin hempeää kukallista makuuhuoneen yhdelle seinälle. En perusvärejä ja retroa enkä mummonmökin tyyliä, mutta kenties jotakin hieman itämaisvaikutteista, ylellistä ja aavistuksen hohtavaa? Tämä Nina Campbellin tapetti on mielestäni ihastuttava.


Toisaalta olen hurmioitunut pystyraitaisista tapeteista. Täydellinen tapetti yhdistelisi eri levyisiä ja hieman eri sävyisiä raitoja. Colefax and Fowlerin tapetti on aika lähellä täydellistä.




Mikä tähän akuuttiin kevätkuosikuumeeseen tepsisi? No se, että lähtee ulos luontoon etsimään samoja sävyjä ja kuvioita. Harkitaan sitä kukkatapettia sitten seuraavassa kodissa.

2 kommenttia:

  1. Oletkos tutustunut Cole&Sonin tapetteihin?

    VastaaPoista
  2. En ole tutustunut, mutta olen kyllä kuullut nimeltä. Muutenkin tää tapettimaailma on käytännön tasolla ihan outo (= en ole ikinä ostanut tapettia tai tapetoinut) ja hinnat on yleensä ainakin sisustuslehdissä aika hurjia per rulla.

    Mutta kiitos vinkistä, pitää käydä vilkaisemassa!

    VastaaPoista