Kohti Naisten Kymppiä!

Olen saanut juoksuharrastukselle taas tavoitteen: Ilmoittauduin Naisten Kympille. Jippii!

Juoksutossut eivät tunnu vieraalta jalassa, sillä olen lenkkeillyt niin kauan kuin muistan. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin se, että olen talvipakkasilla ahertanut enemmän tanssitunneilla ja body pumpissa kuin lenkkipolulla. Joka viikkoon on kyllä mahtunut vähintään yksi lenkki, mutta... sama matka, samaan suuntaan ja samalla vauhdilla. Ei hyvä.

Tiedän, että kymppi menee läpi, mutta kun se ei riitä; Kilpailuhenkisenä entisenä futarina pitää tietysti alittaa viimekertainen aika! Ja tässä kohtaa törmätään ongelmaan. Ensimmäisessä Naisten Kympissäni vuonna 2007 asetin tavoitteeksi juosta alle tunnin ja matkaan meni vähän päälle 50 min. Seuraavana keväänä oli sitten tietysti pakko alittaa se 50 minuuttia ja onnistui: aika oli muistaakseni 47 min. Sen jälkeen en ole Naisten Kympille osallistunut.

Kysymys kuuluu: Miten saan itseni 45 minuutin kuntoon?

Viime viikkojen ohjelmassa on ollut eri pituisia juoksulenkkejä, joogaa, tanssia ja lihaskuntotreeniä. Otan tavoitteeksi juosta toukokuun aikana kolme lenkkiä per viikko, joista yksi pidempi. Sen lisäksi 1-2 lihaskuntotreeniä ja jooga. Siinä resepti.

Aikaa on tasan kolme viikkoa, sillä vappua ei parhaimmallakaan omallatunnolla voi laskea treeniajaksi. Katsotaan, kuinka käy!

Kuva: naistenkymppi.fi

Ps. Hiihdin kymmenen vuoden murtsikkatauon jälkeen Luoston ympäri 18 km. Aikaa kului varustehuoltoineen ja munkkitaukoineen kolme tuntia. Eikö siis käytännössä suomalaisen sisun pitäisi riittää Naisten Kympin tsemppiin?

Pääsiäistunnelmia Lapista

Pääsiäisen voi kiteyttää tänä vuonna näin: Aurinko, hupenevat hanget, Lapin luonto, ulkoilu, sauna, viini ja hyvä ruoka. Ehkä myös "ihan pikkuisen" suklaa. Tottahan se on, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tällä kertaa jätän pulinat tähän.

Muistoja

En ole hamstraaja. En säästä vanhoja lehtiä, koulukirjoja tai ala-asteen matikan kokeita. Hengitän paremmin, kun ympärillä ei ole turhaa krääsää. Kaikki se, millä ei ole merkitystä, joutaa kiertoon.

Mutta on minullakin oma aarrearkkuni. Tavaroita, joilla ei ole konkreettista merkitystä. Asioita, joita en ehkä ajatellut säästäväni. Muistoja. Isovanhempien lapsuudenkuvia, opiskeluaikaisia haalarimerkkejä (joita en jostain syystä saanut koskaan ommeltua haalariin), tärkeiden ihmisten syntymä- ja kuolinilmoituksia... Ja ennen kaikkea viestejä - kirjeitä, kortteja -, jotka tuovat hyvän mielen tai palauttavat tärkeään hetkeen. Aina silloin tällöin kaivan esiin "muistojeni laatikon".

"Tervetuloa kotiin. On niin mukava ajatella sinua tässä lähempänä.", kirjoittivat mummi ja pappa opiskelijavaihtoni jälkeen.

"Kippis uudelle onnenpesälle!", toivotti hyvä ystävä.

Pienet sanat saavat valtavia merkityksiä, kun ne tulevat rakkailta ihmisiltä. Aikakaan ei haalista tunnelmaa. Vanhat kortit kertovat paitsi silloisesta elämäntilanteesta, myös viestin lähettäjän suhteesta minuun. Tuntuu hyvältä huomata, että ne tärkeimmät ihmiset näkevät lävitseni, tulkitsevat minua joskus paremmin kuin minä itse.

Ps. Postikortit ovat kaiken lisäksi valtavan kauniita! Ja kuinka paljon persoonallisempia, kuin facebook-seinälle kirjoitetut onnentoivotukset? 2010-luvun huonoja puolia.

Sukellus mielikuvitusmaailmaan

Nyt on pakko kirjoittaa kirjoista, sillä en ole pitkään aikaan uppoutunut yhteenkään kirjaan niin kuin Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoon. Huh, ymmärsin taas, miksi kirjallisuudella on niin merkittävä osa maailman historiassa!

Luin lapsena paljon. Kaikki varmasti alkoi Pupu Tupunasta ja Mikko Mallikkaasta; meitä lapsia kuskattiin kirjastoon kun vielä istuimme rattaissa. Muistan lukeneeni kaikki Neiti Etsivät, kasan klassisia tyttökirjoja (Tytöistä parhain, Pikku naisia ja mitä niitä nyt oli), Merja Jalon tallimaailmaan sijoittuvat kertomukset - vaikka en todellakaan ollut mikään tallityttö - sekä tietysti kaikki Tuija Lehtisen nuortenkirjat.

Mutta sitten lukemiseen tuli tauko. En yksinkertaisesti ehtinyt lukea muuta kuin koulukirjoja! Lukioaikana ainoat kaunokirjallisuuden teokset olivat niitä, joita piti kursseille lukea - esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

Mutta viimeisen vuoden aikana olen taas kunnostautunut lukemisessa - syynä varmasti sekä opiskelujen loppuminen että lyhyempi työmatka. Olen ahminut Alice Seboltin Oman taivaan, Guy de Maupassantin Elämän tarinan ja Louis de Berniéresin Kapteeni Corellin Mandoliinin. Sain luettua jopa massiivisen Täällä Pohjantähden alla -trilogian! Myös Riikka Pulkkisen uusin, Totta, on luettu. Mutta vasta Tuulen varjo vei minulta yöunet; en malttanut mennä nukkumaan ja aamulla ensimmäiseksi piti ottaa kirja käteen.

Lukeminen ei ole pakoa maailmasta. Päinvastoin; lukemalla saa maailmaan aivan uusia näkökulmia.

Seuraavaksi taidankin lukea monen vuoden tauon jälkeen Emily Bronten Humisevan harjun. Se on ainoa kirja, jonka olen lukenut ainakin viiteen kertaan, mutta joka silti kiinnostaa ja tuntuu joka kerta täysin uudelta. Väitän, että myös Tuulen varjo kestää ainakin toisen lukukerran. Eläköön lukutoukat ja mielikuvitusmaailma!

Shopping, shopping, shopping!

Sattuipa tänään niin, että kävin pitkästä aikaa shoppailemassa. Ihan totta: pitkästä aikaa. En muista, milloin olen viimeksi tarkoituksella hakeutunut kaupoille. En väitä, ettenkö olisi ostanut talvikuukausina mitään - olen toki "piipahtanut" ohikulkumatkalla silloin tällöin johonkin pikkuputiikkiin tai tilannut netistä silmät kiiluen kesävaatteita kaiken harmauden keskelle - mutta tällä kertaa lähdin asioille oikein ostoslistan kanssa.

Aiemmin luettelin vaatekaappini kevätpäivityksen osat, ja nyt lähdin tarkistamaan tarjontaa taskussani itseni antama lupa ostaa:
- ne beiget keväthousut
- ballerinat
- kevyitä huiveja (koska niillä on niin helppo tuoda kevät asuun)

Ja vaikka vannoin, etten ostaisi uusia mekkoja, syvällä mieleni kieroissa sopukoissa jylläsi totuus: Jos vastaan tulee edullinen, työkäyttöön sopiva trikoomekko, se sallitaan.

Ja ette uskokaan, miten ylpeä olen itsestäni! Ostin vain ja ainoastaan listalla olevia asioita - itse asiassa ne kaikki, ja osan tuplasti. He he. Ja kuinka tehokas olinkaan? En tarvinnut kuin yhden korttelin ja tunnin aikaa.

Nyt vaatekaappini on yhtä keväisellä fiiliksellä kuin minäkin. Eikä minun tarvitse pitkään aikaan hankkia yhtään mitään. Uskoo ken haluaa.

Kevään kuosit

Olen rehellisesti sitä mieltä, että ihmisen ei tulisi koskaan eksyä tietyille nettisivustoille. Enkä puhu nyt aikuisviihteestä vaan esimerkiksi Lauritson's-brändin sisustuskankaita ja tapetteja esittelevästä saitista, joka on täynnä houkutuksia. Vaikka itse olen vannoutunut vaalean harmonisen kodin ihailija, kevään väriloisto kukkineen kaikkineen on kerrassaan hurmaavaa.

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat sisustaa kotinsa monilla väreillä tekemättä siitä ahdistavaa. Tällainen koti on esimerkiksi Glorian Kodin huhtikuun numerossa esitelty taiteilijakoti Hampurissa tai maaliskuun Divaanissa nähty helsinkiläinen koti. Kunpa itsekin osaisin taikoa murretuista väreistä yhtä seesteisen kokonaisuuden!

Kuten muodissa, myös sisustuksessa on selkeät sesongit. Nyt lehdissä vohkataan puutarhanhoidon lisäksi nimenomaan keväisistä tekstiileistä ja pinnoista. Kyllähän ne houkuttavat. En vain taida saada lupaa ostaa enää yhtäkään tyynynpäällistä - niitä on säästössä jo vino pino. Verhojakaan kolmen ikkunan asuntomme ei kaipaa lisää eikä minulla ole mitään verhoiltavaa, kun sohvakin on upouusi.

Kevät on saanut minut myös haaveilemaan tapeteista. Jos vain seinäpintoja olisi enemmän, voisin jopa harkita jotakin hempeää kukallista makuuhuoneen yhdelle seinälle. En perusvärejä ja retroa enkä mummonmökin tyyliä, mutta kenties jotakin hieman itämaisvaikutteista, ylellistä ja aavistuksen hohtavaa? Tämä Nina Campbellin tapetti on mielestäni ihastuttava.

Toisaalta olen hurmioitunut pystyraitaisista tapeteista. Täydellinen tapetti yhdistelisi eri levyisiä ja hieman eri sävyisiä raitoja. Colefax and Fowlerin tapetti on aika lähellä täydellistä.

Mikä tähän akuuttiin kevätkuosikuumeeseen tepsisi? No se, että lähtee ulos luontoon etsimään samoja sävyjä ja kuvioita. Harkitaan sitä kukkatapettia sitten seuraavassa kodissa.

Kulttuurimatkalla Turussa

Kulttuurimatka Turkuun saattaa kuulostaa hassulta. Useimmat meistä kun matkustavat kulttuurimatkalle Barcelonaan, Roomaan tai Pariisiin. Turku kuitenkin sattuu olemaan Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 ja vain 160 km:n päässä kotiovelta, joten päätimme ennakkoluulottomasti antaa kaupungille mahdollisuuden. Ja se kannatti! Keväinen viikonloppu kulttuuripääkaupungissa toi hymyn huulille ja värin poskille.

Lyhyessä ajassa ehti nähdä monta puolta kaupungista, ja kokemamme perustella voin suositella ainakin seuraavia:

YÖPYMINEN
Centro Hotel: Siisti, design-vaikutteinen sisäpihan hotelli aivan keskustassa. Mahtava aamiainen, jossa suosittu luomua ja lähiruokaa!

Centron tyyliä

NÄHTÄVÄÄ
Logomo: Kulttuurikeskuksen Liisa ihmemaassa -valokuvanäyttely oli mielenkiintoinen ja puhutteleva. Sis. Delin kahvila kallis, mutta upean sisustuksen takia näkemisen arvoinen - Artek taipuu moneen.
Tuomiokirkko: Turun must-nähtävyys. Kestää vertailun etelä-eurooppalaisiin, matkaoppaiden hehkuttamiin kirkkoihin.
Luostarinmäen käsityöläismuseo: Tähtitorninmäen takana säilynyt, 200 vuotta vanha käsityöläisalue. Mahdollisuus kurkistaa mm. hansikkaan tekijän, langankutojan ja sepän verstaisiin. Käsinkosketeltava pala suomalaista historiaa! Pieni käsityöläispuoti sekä viihtyisä kahvila.
Turun linna: Huikea kokemus. Kannattaa tutustua hyvin levänneenä, sillä itse linnan lisäksi nähtävillä mm. koko Turun seudun historia ja pukeutumisen historiaa aina 1960-luvulle asti. Mielenkiintoisin osa ehdottomasti karut vankityrmät, joiden seinissä muinaisten vankien kaiverruksia. Karmivaa.
Aurajoki: Aurajoen rannassa paljon kauniita taloja, kahviloita ja pieniä putiikkeja. Myös ikivanha apteekki, joka nykyisin toimii museona. Ohi lipuvat jäälautat ovat ilmaista huvia.

Logomon kahvila

Turun linna

Käsityöläisalueen aitoa patinaa

Pastellisävyjä Aurajoen rannassa

SYÖTÄVÄÄ & JUOTAVAA
Sirius: Pääkirjaston yhteydessä toimiva kahvila. Täydellinen cappuccino, ihanat kuluneet puulattiat ja sopivan älykäs tunnelma.
Rocca: Kaupungin ensimmäinen fine dining -paikka, joka sittemmin vaihtanut konseptinsa edullisempaan. Kaunis miljöö vanhalla, katetulla sisäpihalla. Ystävällinen palvelu ja hyvä ruoka. (Vinkki! Centro-hotellin hemmottelupaketti pitää sisällään paitsi kuohuviinipullon huoneeseen, oman saunavuoron ja myöhäisen huoneen luovutuksen, myös illallisen Roccassa.)
Tintå: Suositun oloinen, välitön viinibaari Aurajoen rannassa. Hyvä tunnelma ja paljon hyviä viinejä. Saattaa koukuttaa aamuyön tunneille.
CafeArt: Turun kahvipaahtimon kahvila, jossa luonnollisesti hyvä kahvi ja jokinäkymät.




Tintån viinilistaa



Rocca

00120 Koti

Olen Veikkolan kasvatti. Ja sitten kuuluu kysyä: missä se on? Veikkola on vekkuli kylä Turun moottoritien varressa Espoon rajalla. Siellä on S-market, K-market ja 10-kioski, joista viimeisimmässä olen itsekin paistanut hymyillen hampurilaisia. Veikkola oli mainio paikka kasvaa aikuiseksi, vaikka yöbussilta joutuikin kävelemään kolme kilometriä kotiin.

Kirjoitusten jälkeen muutin paratiisiin nimeltä Espoo. Ihanaa! Toimiva julkinen liikenne! Kaikki lähellä! Fakta kuitenkin oli, että asuin edelleen kaukana omasta elämästäni; koulu oli Vallilassa, työ Munkkiniemessä ja kaverit sikinsokin ympäri kaupunkia. Kukaan ei eksynyt ohikulkumatkalla Nöykkiöön - ja pihalla kasvoivat omenapuut. Viihdyin kyllä ja säästin vuosien aikana tukun rahaa hyvään tarkoitukseen: matkustamiseen.

Kukkiva omenapuu kotipihalla Espoossa

Mutta kun asuin yhden kesän Milanossa, missä metro vei suoraan kotitalon alta kymmenessä minuutissa Duomolle, palaaminen omenapuiden keskelle oli mahdotonta. Niinpä sanoin hyvästit Espoolle ja matka vei Fredan yksiön kautta Punavuoreen. Ja rehellisesti sanottuna: En tiedä, kuinka voin enää koskaan asua missään muualla!

Kotinurkilla Milanossa

Mikä tässä sitten on niin hienoa? No, voin torkuttaa aamulla vaikka tunnin, sillä tiedän, että olen tosipaikan tullen töissä kymmenessä minuutissa. Jos tarvitsen illaksi uudet sukkahousut, en tarvitse bussiaikatauluja ja tuntitolkulla aikaa. Jos tekee mieli jäätelöä yöllä klo 2, kävelen 30 metriä ja ostan jäätelöä - voin jopa valita, mitä sorttia! Shoppailemaan ei tarvitse "lähteä", sillä kaikki tarvittava on kotimatkan varrella. (Tässä on myös omat huonot puolensa, myönnän.) Jos kotikeittiön herkut eivät nappaa, voin mennä syömään thaimaalaista, italialaista, pizzaa, sushia, libanonilaista... Ja kun haluan baarista äkkiä kotiin, kävelen kotiin. Ei enää taksijonossa värjöttelyä pikkujouluaikaan!

Kaikki on lähellä! Kaikki on mutkatonta! Olen spontaani, ja täällä voin elää sen mukaan. Kaupunki elää samassa tahdissa kuin minä. Se antaa rauhoittua, kun on tarve - suljen vain oven ja jätän kaiken paksujen kiviseinien taakse. Mutta kun on vauhti päällä, minun ei tarvitse odotella. Miettikää, kuinka monta tuntia elämästä kuluu ruuhkabussissa istuen?

Oma kotipiha Punavuoressa

Nähtäväksi jää, jatkuuko elämäni 00120-alueella tulevaisuudessakin? Vaihtoehtoja on kolme:
A) Minun pitää ryhtyä miljonääriksi.
B) Meidän on asuttava 43 neliössä, vaikka lapsia olisi kymmenen ja koiria kolme. ("Kyllähän sitä ennen vanhaan...")
C) On muutettava pois. Mutta kuinka kauas?

Onneksi valintaa ei tarvitse tehdä nyt. Taidankin tästä lähteä kotikadulle ikkunashoppailemaan!

Päiväni hiihtopummina

Olin tällä viikolla elämäni ensimmäisellä "hiihtokeskusmatkalla". Aiemmin kokemukseni laskettelusta ovat kiteytyneet sanoihin Vihti Ski, koulun urheilupäivä ja sompahissi. Olen myös käynyt Sodankylän terveysasemalla ompeluttamassa tikkejä sääriini ensimmäisen - ja viimeisen - lautailuyrityksen jälkeen.

Oli siis sanomattakin selvää, että Levin reissu jännitti.

Valmistautuminen historialliseen reissuun alkoi tietysti varusteiden päivittämisestä (= hankkimisesta). Laskettelutakki ja -housut löytyivät onneksi talven alennusmyynneistä - laitan satoja euroja mieluummin etelänmatkaan kuin kerran vuodessa käytettäviin tamineisiin. After ski -pipoja ostin varmuuden vuoksi kaksi. Ja koska olin kuullut, että vastaavilla reissuilla aurinkolasit saattavat ottaa kohtalokasta osumaa monoista, hankin "ruotsalaiset hiihtopummilasit" H&M:n miestenosastolta hintaan 4,95€. Ja sitten vain matkaan!




Hiihtopummi minttukaakaon jälkeen.


Ensimmäinen hissimatka ylös meni kauhusta kankeana rohkaisusanoja hokien. Ja ai että mitenkä päin nämä jalat nyt piti laittaa? Ja mihin nojata? Ja apua, nyt on kyllä ihan liian kova vauhti! Mutta vaikkei minusta parissa päivässä ihan alppikuningatarta kuoriutunutkaan, olen ylpeä itsestäni: Lapin hanget ja aurinko huijasivat minut vaaroja uhaten jopa alas mustaa rinnettä - kaatumatta! (Onnistuin kyllä ajamaan ulos punaiselta rinteeltä, mutta silloin oli sumua. Kröhm.)

En ole koskaan ennen tajunnut laskettelua. Se on ollut ihan kivaa, mutta siinä se. Nyt pääsin sisään minttukaakaon, kondolihissien ja after skin maailmaan. Hiihtomatkalla PITÄÄ laulaa karaokea, istua ulkopaljussa ja syödä berliinimunkkeja. Ihan mahtava meininki!

Huikeinta kaikessa oli tietysti loistoseura. On vapauttavaa, kun voi ihan luvallisesti antaa juttujen lähteä lapasesta. Reissun jälkeen olen fyysisesti kipeä laskemisesta ja unenpuutteesta, mutta myös loputtomasta naurusta.

Siispä, olisin hyvinkin voinut tuhlata isommat rahat lasketteluasuuni, sillä tämä kerta ei jää viimeiseksi.