Vanhan kartanon lumoa

Jos…

haluaa paeta kaupungin hälyä

nauttia kauniista maisemista

syödä lounasta historiallisessa ympäristössä

… kannattaa suunnata Kaisankotiin Espooseen, Bodomjärven rannalle.

Kaisankodissa tarjoillaan sunnuntaisin monipuolinen lounasbuffet klo 12-15. Alkupalapöydässä on niin montaa sorttia kalaa ja salaatteja, ettei pääruokaa enää jaksakaan. Jälkiruoalle (joka eilen oli oikein tuhtia juustokakkua) on tietysti aina tilaa. Viinilistalta löytyy mm. hyvää luomuvalkoviiniä.

Minulle Kaisankodissa tärkeintä ei ole ruoka ja juoma, vaan paikan merkitys – täällä muistelimme pappaa hautajaisten jälkeen kesällä 2009 lintujen laulaessa. Kaisankodissa ei vierailla ilman hyvää syytä.

Ja arjen kiireet unohtuvat kuin itsestään, kun mutkikas tie jatkuu loputtomasti keskellä hankia. Aurinko paistaa, oikealla näkyy luminen järvenselkä ja liikennemerkeissä varoitetaan pienistä hiihtäjistä. Vaikea uskoa, että pääkaupungin meteli on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Ps. Kaisankodin ”äiti” on entisen ja edesmenneen presidentin puoliso, Kaisa Kallio. Lisätietoa toiminnasta voi lukea Kaisankodin sivuilta http://www.kaisankoti.fi/.

Kotikokin parhaita

Minulla on kotona henkilökohtainen top chef. Hän on hyvin vaatimaton tai ainakin esittää vaatimatonta. "Tää nyt on vaan tämmöstä." Mutta hän pitää huolen siitä, että minä saan säännöllisesti ruokaa - ja hyvää sellaista.

Rakastan hyvää ruokaa, en kiellä sitä. Mutta en ole koskaan innostunut keittiöpuuhista. (Käsin tiskaaminen on kyllä ihan terapeuttista.) Siitä lähtien, kun muutin 19-vuotiaana vanhempieni luota pois, syömiseni on ollut koko suvun huolenaihe. Enää aihetta huoleen ei ole.

Top chefini kokee Mitä tänään syötäisiin? -elämyksiä kesken työpäivän. Hän innostuu yhdestä ruokajutusta niin, ettei kuule muuta. Minun vuosisadan ideani ja mielihaluni eivät koske ruokaa, vaan useimmiten sisustamista, pukeutumista tai kulttuuririentoja. En saa kicksejä ruokakaupassa enkä mieti illallista aamulla.

Perinteisesti keittiö on ollut naisten valtakuntaa. Luojan kiitos, ajat ovat muuttuneet. Maailman parhaat kokit ovat miehiä ja nykyään miehinen keittiössä puuhaaminen on trendikästä ja seksikästä. Ei haittaa minua.

En ole huono kokki. Kun teen ruokaa, se on hyvää. Viimeksi tein ihanaa italialaista parsakaali-pinaatti-risottoa ja se oli oikeasti, no, italialaista. Eli: Buonissimo! Mutta minulta puuttuu intohimo, palava halu tehdä ruokaa.

Eroa kuvaa hyvin se, että top chefilleni on tärkeää, millä veitsellä hän kalaa leikkaa - minulle on tärkeää, miltä lautaselta syön.

Saanen esitellä teillä pari pikkupalaa kotikeittiön parhaista?

Erään torstai-illan illallinen koostui porkkanapihveistä, paahdetuista porkkanoista, kirsikkatomaateista ja iduista. Päällä tietysti raastettua parmesaania. Todella herkullista - ja kauniisti tarjoiltu!

Tänä iltana minulle tarjoiltiin ateria, jonka nimi on "Itämeri". Lautaselta löytyi madefileetä, sinisimpukoita, valkoviinissä haudutettua purjoa, alla saaristolaisleipää ja kruununa wasabijogurttia. Olen sanaton.

Sokerina pohjalla, tässä hyvä viinilöytö kalalle!

Top chefin hurmaavin piirre on, että hän tekee kaiken mielellään. Siksi en pode huonoa omaatuntoa, vaan nautin hyvillä mielin kaikista niistä ihanista mauista, joita minulle tarjoillaan.

Paremman ruoan puolesta, osa 3.

Kuulostan kamalalta saarnaajalta, mutta en voi (taaskaan) pitää sanoja sisälläni.

Viimeisen viikon aikana mediassa on puhuttu paljon siitä, mitä suomalaiset syövät. Tänään Facebookissa on jaettu ahkerasti linkkiä Taloussanomien artikkeliin Miksi meille syötetään tällaista roskaa? Mielenkiintoinen kirjoitus.

En väitä, etteikö elintarviketeollisuudella olisi hämäriä toimia ja harhaanjohtavaa mainontaa, mutta tärkeämpi on mielestäni artikkelissakin esitetty kysymys: Miksi me suostumme syömään tällaista roskaa?

Olen todistanut satoja kertoja, kuinka kassajonossa hihnalle ladotaan valmisaterioita ja eineksiä - pahamaineisia kananugetteja, pakastepizzoja ja lihapullia. Jokainen päättäköön itse omasta navastaan, mutta silti kuvottaa.

"Vajaat sata vuotta sitten ei broilereita ollut. Nyt niitä tuotetaan teollisesti 15 miljardia vuodessa, ja määrä tuplaantuu." Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat Jonathan Safran Foerin uutuuskirjasta Eläinten syömisestä. Yök. Minun on PAKKO lukea tämä, vaikka voin pahoin jo pelkästä ajatuksesta. Jos syöt eläintä, syöt sitä, mitä eläin on syönyt. Ja mitä se on?

Elintarviketeollisuus ei juuri eroa kosmetiikkateollisuudesta. Kaikki tietävät, ettei 70-vuotiaan rypyt häviä voiteella eikä selluliittigeeli poista ylikiloja. Samoin jokainen tietää, että rasvattomissa jogurteissa on tuplasti sokeria. Ja että sokerilta maistuvat aamiaismurot eivät voi olla terveellisiä, vaikka niitä kuinka sellaisina mainostetaan. Ruisleivässäkin on vehnää. Voi voi.

Kun mietin tuttua reittiä läpi kotimarketin, huomaan, että asioin vain muutamalla hyllyllä. Ensin hedelmät, vihannekset ja juurekset, sitten juustot ja maidot, kananmunat, kala... ja sitten se ihana hylly pullollaan pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Entä ne hyllyt, joiden eteen en pysähdy - mitä niillä on? Kaasuun pakattua lihaa eri muodoissa, eri eläinten päivänvaloa kestämättömiä ruumiinosia yhdeksi möykyksi jauhettuna, valmiita mikroaterioita, limsoja, olutta ja metritolkulla karkkipusseja. Haloo? Ei näitä hyllyjä olisi kaupoissa, jos ei kukaan niiltä mitään ostoskoriinsa haalisi.

Mutta suomalaiset haalivat. Turha siis väittää, että meille "pakkosyötetään" sontaa. Kuten vanha sanonta sanoo, tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

"Kotipuutarhasta" varmasti puhdasta!

Harmoniaa

Huomasin tänään olevani "helppo sisustushörhö". Olen koukussa kauniisiin asioihin ja pieniin, suloisiin yksityiskohtiin, ja kynnys toimintaan ihastumisen hetkellä on olematon.

Tilasin tänään sisustustarran. En uskonut koskaan tekeväni mitään sellaista; sisustustarrat kun ovat perinteisesti tuoneet mieleeni riemunkirjavat päiväkodit, enkä todellakaan halua asua sellaisessa. Mutta niin siinä käy, kun yksi hurahtanut yllyttää toista, ja tällainen tarra päätynee makuuhuoneeseemme varmistamaan hyvät yöunet! Kaunis, eikö totta?

(Lohdutin poikaystävää, että se lähtee irti helposti, jos tuntuu liian romanttiselta. Hih.)

Olen ehkä hieman neuroottinen yksityiskohtien suhteen. Rakastan erilaisia pintoja ja tuntuja, ja näen arkisissa esineissä kauneutta. Mielestäni esimerkiksi kirjat ovat todella kauniita erilaisissa sommitelmissa, kynttilöistä tai tyynyistä puhumattakaan. Eikä ole ollenkaan samantekevää, mikä viinipulloista pääsee eturiviin. Se kaunein tietysti. (Rumimmat pullot piilotetaan kaappiin.)

Olen varmasti välillä todella rasittava, kun suoristan lehtipinoja, kääntelen tyynyjä, asettelen verhoja ja sommittelen jopa hedelmiä näyttämään kauniimmilta - mutta minkäs teet. Kodin harmonia on suoraan yhteydessä sielunrauhaani.

Sisustuksessa tärkeintä on harmoninen kokonaisuus, jossa kaikki aistit lepäävät. Kokonaisuus taas syntyy pienistä, kauniista asioista.

Suloinen Sunnuntai

Sunnuntai ansaitsee ison alkukirjaimen.

Sunnuntaina ei ole pakko tehdä mitään. Saa nukkua pitkään ja lukea koko aamupäivän peiton alla naistenlehtiä. Sängyn saa jättää petaamatta pitkälle iltapäivään - tai vaikka koko päiväksi, jos omatunto sallii. (Minun omatuntoni vaatii tässä asiassa vielä harjoitusta.) Aamiaiseen panostetaan ja sitä nautitaan pitkään. Hyvästi arkiset myslit ja marjat; Sunnuntaisin syödään itse leivottua leipää, paistettuja kananmunia, tyrnihilloa ja raikasta verigreippiä. Ja tietysti hyvää kahvia.



Ihana, petaamaton sänky.



Sunnuntaina ei ole pakko tehdä kotitöitä, ja jos on, ne tehdään stressaamatta. Silitettävien vaatteiden vuori katoaa sujuvasti, kun samalla kuuntelee hyvää musiikkia ja ottaa rennosti. Imurikin toimii laulaen.

Sunnuntaina käydään tietysti myös Sunnuntaikävelyllä. Merenrannassa aurinko paistaa - koska on Sunnuntai. Kaivopuiston ranta on täynnä hymyileviä Sunnuntaikävelijöitä, ja askel on kevyt. Koiratkin nauravat. 



Sunnuntai-iltana vietetään sitä "tylsää kotielämää", jota ei koskaan muuten ehdi viettää: Linnoittaudutaan sohvalle ja herkutellaan suklaalla, luetaan jotakin tyhjänpäiväistä tai katsotaan leffoja. Luksusta! Ja koska koko Sunnuntai on kerätty voimia ja fiilistelty, seuraavana päivänä koittava maanantai ei ahdista.

Iloinen arki, suloinen Sunnuntai.





Ps. Sain kauan sitten mummiltani käskyn: Osta itsellesi joka perjantai kukkia - tai huolehdi, että joku muu ostaa. Kauniit kukat kruunaavat suloisen Sunnuntain.

Kosmetiikkahössötystä

Lancomen uuden kuivan ihon voiteen litrahinta on 1658 €. Tajusin sen tässä ihan sattumalta mainoksia selaillessani. En ole oikeastaan koskaan ennen vaivautunut miettimään, mitkä rahat ovat kiinni siinä yksinkertaisessa toiveessa, jonka lähes kaikki naiset jakavat: näyttää nuorelta ja kauniilta. Mutta kosmetiikkabusiness on Iso Business.

Mainittakoon heti alkuun, että en ole valmis maksamaan 85 euroa voiteesta, joka lupaa, että "kuiva iho ei ole enää kohtaloni". Asia hoituu edullisemmallakin tuotteella. Mutta me pohjoismaiset naiset olemme aika inhottavassa asemassa; meille kosmetiikka ei ole vain hemmottelua ja luksusta, vaan suorastaan elinehto. Ainakin oma ihoni on näillä pakkasilla kuin Saharan autiomaa - kuiva ja halkeileva.

En kuitenkaan voi väittää, ettenkö myös nauttisi kosmetiikasta. Rakastan herkullisen tuoksuisia kuorintoja ja pehmeitä voiteita. Ja kyllä, olen kiitollinen kosmetiikkataloille, joiden ansiosta edellisen illan juhlimisen jäljet saa kasvoilta piiloon. Olen valmis maksamaan tietyistä tuotteista, jos tiedän että ne tekevät iholleni hyvää - esimerkiksi Dermalogican ihonhoitotuotteista en luovu. Mutta esimerkiksi luomivärit ja kynsilakat ovat tuoteryhmä, jossa laatu ei kasva hinnan mukana. Kokeiltu on.

Kosmetiikkamarkkinoilla surffailu on ainaista tasapainoilua. Mitä todella tarvitsen ja mikä on ylimääräistä luksusta? Kuinka paljon olen valmis maksamaan ihoni hyvinvoinnista tai uudesta lookista? Perustelenko hankintojani tarpeella vai olenko valmis myöntämään, että haluan vain näyttää todella hyvältä? Naisena oleminen ei aina ole helppoa - mutta kyllä se oikeuttaa ihanaan turhamaisuuteen.

Omia suosikkejani ovat muun muassa:

Lumenen Vitamin+ Kirkastava tehohoito: 

Kirkastaa ihon oikeasti!

Dermalogican Daily Microfoliant:

Ihana, hellä kuorinta, jota voi käyttää vaikka joka aamu.

Korresin Youghurt Mask:

En tiedä, mitä tekisin ilman tätä näissä pakkasissa! Oikea superkosteuttaja.

The Body Shopin marjakuorinta: 

Edustaa sitä ihanaa luksus-osastoa - kukapa ei haluaisi mansikan tuoksuista suihkua ja pehmeää ihoa?

Pupan vadelmavartalovoide:

Italialaisen Pupan vartalovoide on kuin luomuhilloa! Pupaa myydään myös lentokentillä. 

Lancomen Teint Miracle -meikkivoide:

Täydellinen meikkivoide, kun ei halua näyttää meikatulta.

Lumene Natural Code poskipuna/aurinkopuuteri:

Uskomaton hinta-laatusuhde ja kaksi tuotetta samassa paketissa!

Cliniquen huulikiinnot:

 Herkullisia sävyjä ja huulet tuntuvat pehmeiltä. Lentokentillä ihania travel packeja - monta sävyä, toimiva koko.

Kunniamaininnan ansaitsee milanolainen Kiko, jota ei valitettavasti ainakaan vielä saa Suomesta - mutta nettikauppa toimii osoitteessa http://www.kikocosmetics.com/EN/index.html. Kiko ei mainosta ja osittain sen takia sen tuotteet ovat niin edullisia.

Olen aivan hullaantunut Kikon kynsilakkoihin ja luomiväreihin sekä pelkistettyyn ilmeeseen - myymälät ovat valkoisia, pakkaukset konstailemattomia. Jos olet menossa Roomaan tai Milanoon, poikkea Kikoon!

Naisena on lupa nauttia tästä kaikesta ja ostaa kevääksi se persikan värinen poskipuna tai uusi tuoksu. Mutta on tärkeää pitää mielessä, että kukaan ei ole ikuisesti nuori - harmi vain - ja lähes sadan euron ryppyvoidepurkissa on hyvien ainesosien lisäksi paljon tyhjiä lupauksia. Kosmetiikka ei ole turhaa, se kyllä korostaa parhaita puoliamme ja peittää huonoja. Mutta käsi sydämellä, ihmeitä ei mikään voide tee.

Helsinki kielellä: Chef & Sommelier

Vietin eilen mieleenpainuvan illan Chef & Sommelier -ravintolassa Huvilakadulla. Ulkona oli parikymmentä astetta pakkasta ja katutason pienen ravintolan ikkunat olivat jäässä, mutta tunnelma sisällä lämmin ja välitön - jollain tavalla jopa koskettava. Miten palvelu voikin olla samaan aikaan niin rentoa mutta kuitenkin asiantuntevaa ja tyylikästä?

Chef & Sommelier keskittyy luomuun ja reilun kaupan tuotteisiin. Ruoka on puhdasta, käsintehtyä ja raaka-ainekeskeistä. Otetaanpa vaikka esimerkkinä kala-alkupala, jossa oli käytetty perinteistä "roskakalaa", särkeä, kolmella eri tavalla valmistettuna. Ja se oli tietenkin taivaallista! Koko seitsemän ruokalajin menu viineineen oli mahtava, ja jälkiruoan kanssa tarjottu omenaviini suorastaan petollisen hyvää. Entäpä keittiön oma rosmariinilla maustettu ruisleipä? Mmmm.

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin palvelu - en oikein vieläkään osaa kuvailla sitä. Kustakin ruokalajista kerrottiin tarkasti mutta turhaa hienostelua välttäen, korostettiin raaka-aineen alkuperää ja todella luotiin tunnelma, että "me nyt vaan tykätään kokata ja käytetään niitä raaka-aineita mitä nyt on sattunut löytymään, ja tehdään niistä superhyvää ruokaa." So simple!

Koska olen amatööribloggari, en kehdannut ottaa annoksista kuvia tai käyttäytyä muutenkaan kriitikkomaisesti. Mutta jos antaisin Chef & Sommelierille arvosanan, se olisi kouluasteikolla täysi kymppi.

Paremman ruoan puolesta, osa 2.

Tässä esimerkki terveellisestä, puhtaasta lounaasta, joka on tehty alusta alkaen itse. (No okei, bataattia en ole kasvattanut ikkunalaudalla.) Helppoa ja nopeaa!

Bataatti-inkiväärisosekeittoa

Paahdettua valkosipulia

Ohrarieskoja

Sosekeitto on maailman helpoin ruoka valmistaa. Mausteeksi käy oikeastaan mikä vain käteen sattuu, perään vähän oliiviöljyä, ja pinnalle siemeniä tai vaikka soijarouhetta! Ohrarieskojen ainesosat ovat ohrajauho, vesi ja suola. Uskomattomaton yksinkertaista.

Olen myös sitä mieltä, että kaunis kattaus on puoli ruokaa. Buon appetito!

Pää pilvissä, koroilla keikkuen

Oli aika, jolloin en voinut kuvitellakaan pidentäväni tätä 178 cm vartta vapaaehtoisesti huimilla koroilla. Pää keikkui muutenkin keskimäärin kaikkien muiden yläpuolella ja jalkaan laitettiin matalapohjaiset tennarit. Ensimmäisissä korkkareissani korkoa oli maksimissaan kaksi senttiä (öh, onko se silloin edes korko?) ja silti olo tuntui huteralta.

Mutta niin se vaan minäkin aikuistuin ja itseluottamus kasvoi siinä sivussa. Kaupanpäällisiksi tuli himo kauniisiin, korkeakorkoisiin kenkiin.

Tänä sunnuntaina kirjoitukseni ei voi käsitellä mitään muuta kuin korkkareita, sillä eilen kannoin kotiini kauniissa laatikoissa, silkkipaperiin käärittyinä, kaksi Pura Lopez -paria. Toiset sain ihanalta mieheltäni syntymäpäivälahjaksi - ja uskokaa pois, on helpompi vanhentua Purat jalassa - ja toiset ostin Zion käsittämättömästä -60% alesta, ihan vain, koska katsoin ansainneeni ne.

Kauniilla korkokengillä on järisyttävä vaikutus mielialaan. Ilta ei voi mennä pieleen, kun jaloissa on kauniit kengät. Sanokaa vain turhamaiseksi, mutta tässä asiassa pidän pääni. Päällä voi olla oikeastaan mitä vain - kauniit kengät pelastavat asun kuin asun!

Tiedän paljon pitkiä naisia, jotka eivät käytä korkkareita, koska "eivät voi". Nicole Kidmankin pidättäytyi korkkarihimostaan vuosikausia, koska Tomppa oli niin lyhyt. Olen onnellinen, että pääni on oppinut kestämään sen huomion, jota "korkohujoppina" väistämättä saan osakseni. Who cares? Korkkareissa olo on supernaisellinen, sääret näyttävät loputtomilta ja ryhti paranee ihan vahingossa.

No niin, saanko esitellä uudet kullanmuruni?

Nämä mustat "peruskorkkarit" ovat kerta kaikkiaan täydelliset. Niissä on elegantti korko, sopivan pyöreä kärki ja - uskokaa tai älkää - ne ovat todella hyvät jalassa. Ne myös käyvät tilanteeseen kuin tilanteeseen: farkkujen kanssa töihin tai pikkumustan pariksi illalliskutsuille. Siniset, silkkisatiiniset korkkarit puolestaan ovat sitä pientä luksusta, jota ilman elämästä tässä kaamoksen maassa ei selviä.

Hyvät korkkarit ovat sijoitus. Ne kestävät huolella hoidettuina vuosikausia. (Kuulostaa puolustelulta, mutta minulle ei ole sellaiseen tarvetta; poikaystävän kenkämaku on tuplasti kalliimpi.) Esimerkiksi nämä Vagabondin leopardikuvioiset korkkarit ovat monen tanssitun yön jälkeen edelleen uuden veroiset. Nine Westin käärmeennahkakuvioiset korkkarit ostin Milanon La Rinascenten alennusmyynneistä - harvinaista herkkua eikä saa Suomesta!

En tarvitse miljoonaa korkokenkäparia ollakseni onnellinen, vaikka unelmissani siintääkin Carrie Bradshaw'n vaatehuone. Minun korkkarini eivät tarvitse lasivitriiniä ja spottivaloja - ne viihtyvät vallan hyvin omissa laatikoissaan. Mutta kun pujotan jalkani kauniisiin korkkareihin, pieni Carrie minussa herää. Eikä sitä voi kieltää: What a feeling!

Herätys, murmeli!

Pidän siitä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisessa on omat ihanuutensa: Kevään tuoksu, valoisat kesäyöt, syksyn ensimmäiset pudonneet lehdet, aurinkoiset pakkaspäivät.

Mutta suoraan sanottuna: En jaksa enää talvea.

Olen kyllästynyt paksuihin villatakkeihin ja silmät peittävään pipoon. En pidä liukastelusta, paleltuneista varpaista, enkä siitä että take-away -kahvi jäähtyy 900 metrin työmatkalla. On väärin, että kymmenen tunnin yöunienkin jälkeen väsyttää. Ja sitten vedetään paksuja sukkahousuja jalkaan.

Kaipaan pastellivärejä, suloisia ballerinoja, suuria aurinkolaseja. Sitä, että voi kulkea takki auki. Jäätelökojuja, meren tuoksua, jopa lokkien kirkunaa. Puhtaan asvaltin tuntua tossujen alla juoksulenkillä. Avonaisia ikkunoita, hymyileviä ihmisiä. Sitä, että korkkareilla kävely ei ole yhtä kuin itsemurha.

Ymmärrän hyvin, miksi muumit nukkuvat talviunta. Ei tarvitse palella eikä katsoa Jäärouvaa silmiin. Keväällä jäärouvat sulavat ja muuttuvat iloisiksi, ovat paikallaolon lisäksi myös läsnä, ja saavat tervettä väriä poskille. Kaupunki herää! Siinä vaiheessa voisin kömpiä talviunilta.  

Onneksi päivä on pidentynyt! Parhaina aamuina Espa kylpee nousevan auringon valossa. 

Auringonlasku Sipoon Pirttisaaressa kesällä 2010

Ps. Olen saanut tänä talvena kotona lempinimen "murmeli", koska en enää herää herätyskellon piipitykseen. No, Wikipedian mukaan "murmelit (Marmota) on oravien heimon suku, jonka lajit elävät yleensä yhdyskunnittain maan sisään kaivamissaan käytävissä ja vaipuvat talvella horrokseen". Kuulostaa tutulta.

Kodin pienet palaset

Iso Roban neljääkymmentäkolmea neliötä on nyt asutettu melkein 11 kuukautta. Luulisi, että näin pieni tila olisi hetkessä sisustettu, mutta meilläpä ei olekaan valmista. Vaikka olen todella tyytyväinen kotiimme ja sen tunnelmaan, aina on jotain pientä viilattavaa.

Viikonloppuna halusin maalata keittiön seinään liitutaulumaalilla "vapaan taiteen näyttämön". Lähetin miehen maalikauppaan ja sitten maalasin. Ja voi että, tulipa siitä kiva! Valkoisessa seinässä ei ollut mitään vikaa, mutta nyt keittiö erottuu selkeästi omaksi, hieman maskuliinisemmaksi alueekseen aavistuksen romanttisesta makuuhuoneesta. Vai mitä sanotte?

Muutama viikko sitten saimme myös viimein olohuoneeseen verhot. Periaatteessa tila ei edes kaivannut verhoja, mutta koska naapurin seinään on matkaa vain muutama kymmenen metriä, jotakin suojaa tarvittiin. Aluksi luulin, että verhot pitäisi teettää - isolla rahalla tietenkin -, mutta sitten sattuma heitti eteeni postimyyntiluettelon, josta tilasin pellavaiset verhot parilla kympillä. Joskus näinkin!

Mikä muu meillä odottaa viimeistelyä? Parven listat pitäisi viimeistellä ja maalata. Äidin 70-luvun valokuvasuurennos pitäisi hakea kehystämöstä ja laittaa seinälle. Myös ruokapöydän yläpuolelle pitäisi löytää meidän näköinen taideteos. (Maalaisin itse, mutta en ole tarpeeksi hyvä.) Kokovartalopeilikin puuttuu, tosin en edes tiedä, missä sille olisi paikka.

Seuraava "pikkuviilaus" onkin sitten uusi sohva. Nykyinen sohvamme on poikaystävän vanha ja alunperinkin kompromissi, sillä olen "allerginen" mustille nahkasohville. Muuton yhteydessä oli kuitenkin muitakin rahareikiä, joten kuorrutin sohvan vaaleilla tyynyillä ja totuin siihen. (Sitä paitsi se on oikein mukava köllötellä.) Nyt sohvamme on kuitenkin kutsuttu uuteen kotiin, ja vaikka se tietääkin meille aikaavievää retkeä huonekalukauppoihin ja tiukempaa aikaa kukkarolle, olen salaa iloinen siitä, että minulla on vihdoinkin lupa etsiä meille täydellinen sohva. Koska mitään muuta ei kannata ostaa.

Suosikkini on tällä hetkellä BoConceptin Terni. Harmaana ja divaaniosalla varustettuna. Se on ajaton ja tyylikäs - ei liian moderni ja kulmikas, muttei myöskään liian maalaisromanttinen. Haluan sohvan, joka toimii tässä kolossa, mutta myös seuraavassa, ja kestää niin kauan kuin vain jaksamme katsella sitä. Ja koska emme tällä kertaa tee kompromissia, tuskin kyllästymme siihen koskaan.

Koti koostuu pienistä palasista. Se muotoutuu elämän mukana. Jos koko kodin ostaa kerralla samasta paikasta, se ei ole aito eikä varsinkaan oman näköinen. Siksi on tärkeää käyttää aikaa - ja nauttia matkasta.

Malja kotimaiselle elokuvalle!

Eilen juhlittiin kotimaista elokuvaa Jussi-juhlan merkeissä. Ja kotimaisella elokuvallahan menee kovaa! Jasper ja muut Napapiirin sankarit valloittavat sydämiä jo kaukana Suomen rajojen ulkopuolella, Jusseja kahminut Rare Exports pyörii teattereissa Jenkkilää myöten, ja myös suomalaisten miesten sielunmaisemaa kuvaava dokumenttielokuva Miesten vuoro on kansainvälisessä levityksessä. (Hikoileva, turvonnut miesvartalo saunassahan on se mieskuva, jota me suomalaiset itsestämme haluamme maailmalle levittää.)

Hienoa on se, että suomalaiset katsovat mielellään suomalaista. Suurimmat kotimaiset hitit keräävät valtavia katsojamääriä. Ymmärtäähän sen: jälki on laadukasta, tarinat jaksavat kantaa ja äidinkieli on aina äidinkieli. Keskivertosuomalaisen on helpompi samaistua hiljaiseen pohjoisen poikaan, kuin vaikkapa aikamme suosituimman sosiaalisen median keksineeseen, nykyisin ökyrikkaaseen nörttiin.

Itselleni viime vuoden kotimaisista kolahti kovimmin Sisko tahtoisin jäädä, josta Sara Melleri aivan oikeutetusti pokkasi parhaan naissivuosa-Jussin. Elokuva tavoitti harvinaisen koskettavasti ja tarkkasilmäisesti sen tunnelman, teinitytön maailman, jossa itsekin kymmenen vuotta sitten elin.  

Mielenkiintoista on seurata sponsorointikuvioiden askelia kohti kansainvälistä meininkiä. Napapiirin sankareiden ja Hartwallin yhteistyö on hyvä esimerkki onnistuneesta diilistä, jossa molemmat voittavat. Stand-up koomikko Pirjo Heikkilä totesikin Jussi-gaalan spiikissään: ”Elokuva Hartwall Jaffa… öh, anteeksi, Napapiirin sankarit..."  

Ja kyllähän bileet ovat parempia, kun on syytä juhlaan. Punaisella matolla näkyi onnellisen oloista porukkaa. Ja oikein: Meidän tulee olla ylpeitä omasta osaamisestamme, oli kyse sitten elokuvista, muotoilusta, musiikista tai teknisistä vempaimista. Suomi maailmankartalle ja äänekkäästi, kiitos.

Mutta ei enää niitä miehiä saunassa.

Ps. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt gaala-illallisen kattauksesta: Musta pöytäliina toi kivan kontrastin valkoisille astioille ja lautasliinoille. Tyylikästä!



The Red Carpet Look!

Helsinki kielellä: Farouge & A21

Luulisi, että kun asuu aivan keskellä kaupunkia, ulkona syöminen olisi viikottainen tapa. Meille on käynyt päinvastoin. Oma keittiö vaan on niin kiva paikka, jälkiruoankin saa odottamatta. Ja totuushan on, että ulkona syöminen on tässä maassa tehty naurettavan kalliiksi.

Eilen kuitenkin päätimme pitää vapaaillan omasta keittiöstä ja päädyimme "kortteliravintolaamme", Farougeen. Farouge on libanonilainen ravintola, joka on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1995. Täytyy myöntää, että Libanon maana ei sano minulle juuri mitään - mutta ruoka on taivaallista!

Libanonilaisessa ruokakulttuurissa alkupalat ovat erittäin tärkeitä. Me päädyimme syömään pelkkiä niitä. Hummusta, pinaattitäytteisiä pasteijoita, viininlehtikääryleitä... Nam! Tarjoilijat olivat ystävällisiä ja nopeita. Harkitsen kotikeittiön vaihtamista kortteliravintolaan useamminkin!

Farougen ruusu

Koska lauantai-ilta oli nuori ja meitä on syytetty "kotiloitumisesta" (mitä en henkilökohtaisesti ymmärrä, koska kaiken maailman kissanristiäisiä tuntuu olevan koko ajan), jatkoimme entiseen kantabaariimme, A21: seen. A21 sijaitsee nimensä mukaisesti osoitteessa Annankatu 21.

A21 on valittu maailman parhaaksi cocktail loungeksi ja sen Rhuba Martini on joka kerta yhtä taivaallinen. "Unohda Fine Dining ja tule kokemaan Fine Drinking," sanotaan nettisivuilla. Aiemmin sisään ei päässyt, jos ei ollut tyylikkäästi pukeutunut ja käyttäytynyt siististi. Hienoa, sillä tämä kaupunki tarvitsee paikkoja, joissa on glamouria!

Eilen Rhuba Martini maistui, mutta jotain oli tapahtunut. Milloin utuisessa hissimusiikissa uinuva, tyylikkäästi sisustettu lounge muuttui sporttibaariksi? Kaikella kunnioituksella jääkiekkofaneja kohtaan, mutta miksi tulla cocktail-baariin ja tilata Karhun kolmonen? Oluttupia on joka kadunkulmassa! Sen sijaan, että olisimme saaneet nauttia drinksuistamme niiden ansaitsemassa tunnelmassa, todistimme humalaista joukkoiskemistä. "Ne, jotka on sinkkuja, nostaa käden ylös!"

Ehkä meillä vain kävi huono tuuri. Talviklassikkoa ei pelata joka lauantai. Mutta hei, eri paikoilla on eri funktio. Oluen juominen ja möykkääminen A21: ssä on kuin lihapullien ja perunamuusin tilaaminen Kanarialla.

Ja miksi tiskin alta ylipäätään löytyi Karhua?

Kuplia

Detoxin opetus

Detox-ohjelma on loppu. Ihanaa!

Mitä opimmekaan? Sen, ettei ihmisen tulisi kieltää itseltään mitään. Se, että noudatin viisi päivää jonkun toisen laatimaa ruokaohjelmaa, johti siihen, että ohjelman loputtua söin yhdessä päivässä enemmän makeaa kuin yleensä kahdessa viikossa. (Enää ei tee mieli yhtään runebergintorttua.)

Sis. Delin detox-ohjelma toimii varmasti niillä, joiden perusruokavalioon kuuluvat lihatuotteet, pikaruoka, kahvi ja erilaiset pitkälle jalostetut tuotteet. Minä, joka syön muutenkin "pupunruokaa", en kokenut minkäänlaista puhdistumisreaktiota. Oli toki mielenkiintoista pitää itsensä kurissa eikä ohjelma varmasti tehnyt elimistölleni pahaa - mutta siinä se. Otin tämän haasteena ja suoriuduin siitä, mutta en lähtisi leikkiin uudestaan.

Uskon siis vakaasti, että itseltään ei tulisi kieltää mitään. On paljon parempi syödä muutama pala suklaata silloin tällöin, kuin ensin pidättäytyä kaikesta ja sitten syödä kahden päivän kalorit parina kakkupalana.

Leivos, jota en halua nähdä vuoteen.

Ps. Kädessä lasillinen hyvää punaviiniä.

Tyyny tuli taloon

Siinä se nyt on. Snow Rabbit on my bed. Pieni pala kaunista kangasta on lentänyt luokseni.

Välillä oikein hämmästyn sitä, kuinka pienistä asioista iloitsen. Sehän on tyyny! Ei lottovoitto eikä uusi kaupunkimaasturi, vaan tyyny. Mutta katsokaa tätä kangasta, näitä yksityiskohtia, tätä puhdasta käsityön jälkeä!

Kyllä se aurinko paistaa jossain tuolla pilvimassojen takana. Kevät alkaa tästä tyynystä!

Hyvän (?) olon Detox

Huh. Kamala nälkä ja väsymys. Olen detox-kuurilla, ja tämä on vasta ensimmäinen täysi detox-päivä - kuinka ikinä selviän tästä läpi sortumatta?

Työporukkamme osallistuu Sis. Delin Hyvän olon detox -ohjelmaan. Virallisesti ohjelma kestää kaksi viikkoa, mutta koska meillä on joka viikonloppu supermahtavia bileitä (hehe), meille räätälöitiin viiden päivän setti. Ensimmäisen päivän jälkeen olen ihan onnellinen siitä, että tätä ei kestä kovin kauan.

Aloitin aamun juomalla, joka koostui sitruunamehusta, lämpimästä vedestä, kookosöljystä ja MSM-jauheesta. (Viimeisin ainesosa kuulostaa vaaralliselta, mutta edistää kuulemma elimistön puhdistumista.)

Normaalin aamiaistuoremehuni korvasi luomutomaattimehu, johon sekoitettiin ohranorasjauhetta ja acai-jauhetta. (Acai-marja on todellinen superfood ja kasvaa Amatsonin sademetsässä, sanovat.) Lisäksi aamiaiseen kuului luomumunakas-pinaatti-yrttirulla - maukasta!

Välipalana luomuomena, lounaaksi katkarapu-riisikääröjä, pähkinöitä ja vihersalaattia, ja iltapäivällä välipalaksi kaksi luomuriisikeksiä "aurinkoisella pähkinätahnalla" voideltuna. Kyllä, kokonaiset kaksi keksiä.

Lisäksi ohjelman aikana nautitaan runsaasti vihreää yrttiteetä ja hasselpähkinän makuista riisimaitoa. Vettäkin pitää muistaa juoda. Raskasta liikuntaa tulee välttää - mutta enpä taitaisi ontolla vatsallani mitään jaksaakaan.

Sis. Delin detox-ohjelma on konseptiltaan huippu: Kuka jaksaisi ravata luomuputiikit ja Stockan Herkun läpi etsien kaikkia näitä ihmeaineita ja vielä valmistaa niistä ateriat, joiden jälkeen kuitenkin on nälkä? Ruoat toimitetaan haluamaasi paikkaan ja jokainen ateria on numeroitu.

Olen onnellinen, että olen tässä mukana. Ja uskon, että tämä on minulle hyväksi. Mutta en pidä itsestäni nälkäisenä. Odotan innolla perjantaita ja puhdistunutta, energistä oloa! (Lauantaina voikin sitten syödä heti aamulla runebergintortun tai vaikka kaksi.)